Mitä hyötyä – sijaintitiedon lähetys

On monia tapoja jakaa oma sijaintitieto siitä kiinnostuneelle taholle. Monesti tiedon jakaminen liittyy tulevaan tapaamiseen, jossa toinen osapuoli odottaa toista saapuvaksi tiettyyn paikkaan. Odottavan kannalta on hyödyllistä tietää kuinka kauan saapumiseen kuluu vielä aikaa. Tieto voi joskus liittyä vaikka kahvikupin hakemiseen, mutta se saattaa vaikuttaa myös työtehtävään, jota ei aio aloittaa, koska se kuitenkin kohta keskeytyy. Tällaisessa tilanteessa odottaja turhautuu, jos tapaaminen ja työtehtävä lykkääntyvät tarpeettomasti.

Esimerkiksi kuljetusliike voi parantaa palveluaan tiedottamalla saapumisesta ennakkoon. Vielä parempi tapa on antaa odottavan asiakkaan seurata saapumista reaaliaikaisesti. Näin odottava asiakas voi optimoida oman ajankäyttönsä, mikä johtaa väistämättä kohonneeseen asiakastyytyväisyyteen. Monessa tapauksessa esimerkiksi toimituksen jakaminen onnistuu jättämällä lähetys toiselle vastaanottajalle, kuten aulapalvelu, mutta ei aina. Paljon harvemmin tämä toimii noutojen kanssa, sillä ne halutaan useammin hoitaa henkilökohtaisen kontaktin kanssa. Vielä suurempi arvo saapumisajan tarkasta tiedosta on kuitenkin asentajaa odottavalle asiakkaalle. Putki- tai sähkömies tulee usein paikalle korjaamaan tiettyä akuuttia vikatilannetta. Tällaisessa tapauksessa asiakas arvostaa mahdollisimman tarkkaa tietoa asentajan saapumisajasta.

Sijaintitiedon jakamisen tavat rajoittuvat yleensä matkaviestinten sijainnin jakoon. Nämä laitteet ovat monesti henkilökohtaisia laitteita, eikä niiden tietojen tai sijainnin jakaminen ole suositeltavaa. Sijaintitiedon jakaminen voidaan hoitaa myös erillisen ajoneuvoon kytketyn laitteen sijaintitiedon avulla. Kuljettaja voi siis käyttää ajoneuvonsa jäljitintä sijaintitiedon jakamiseen, jolloin oman matkaviestimen sijainti- ja muut tiedot ovat täysin turvassa.

Kuljettaja käyttää sijaintitiedon asiakkaalle jakamiseen arviolta noin minuutin. Jos hän asiakkaan luokse saapuessaan tapaa valmiiksi ovella odottavan asiakkaan, sen sijaan että lähtee häntä aulasta etsimään, hän säästää useamman minuutin. Samalla tavalla aikaa säästyy myös asiakkaalta. Tämä on luonnollisesti puhdasta ajan ja rahan säästöä niin kuljettajalle, asiakkaalle kuin kuljetusliikkeellekin.

Vuosi- tai kuukausitasolla syntyy merkittävä ajan ja rahan säästö. Samaan aikaan asiakastyytyväisyys kasvaa. Tämä on yksi monista jäljittimen arvokkaista eduista.

Scroll to Top